Näytetään tekstit, joissa on tunniste CJS. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste CJS. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Clear Jellyjä testaamassa

Teinpäs eilen leimauksia ja samalla testailin eri clear jellyjä mitä minulta löytyy. Mukaan pääsi  (kuvassa vas -> oik) Born Pretty store, CJS pehmeä tyyny ja CJS kovempi tyyny. Pehmeä tyyny on dashican pidikkeessä. Laattoina toimi kaksi käyttämätöntä(toinen kirppikseltä, toinen BP:ltä uutena ostettu) laattaa sekä aina toimiva pitsi-ihanuus DKR Nails(joka sitten jäi kokonaan käyttämättä). Uutena testiin pääsi myös leimauslakka Moyou Londonilta Purple Punch, jonka ostin Cesarshopista maaliskuussa.

Nyt pientä kuvatulvaa, olkaa hyvä! =)


Ensin testattiin Emily de Molly laatta EDM04, kovin narmuinen laatta kyseessä joten odotukset eivät kovin korkealla olleet.


Ja kyllähän sen huomasi. Leimat tahtoneet nätisti nousta tyynyille, CJS:n kova leimasin oli selkeästi paras naarmuisen laatan kanssa.


Eli vaihdettiin laattaa, QGirl-048 on tosiaan ihan uuden karhea, vasta muoveista kuorittu laatta. Kaiverrukset ovat ohuempia viivoja kuin EDM laatasta käyttämäni osa.


Heti ensimmäisellä kerralla leimat nousivat todella nätisti. Kuvia katsoessa lähempää, huomasin pehmeän leimasimen jättävän kuplia leimaan. Jälki näkyi myös kynnellä ikävinä aukkoina leimassa.


Lähikuvat(huomasinpa että tarkennus kirkkaaseen leimasimeen ei autofocuksella onnistu):

BPS


Pehmeä CJS


Kova CJS 


Saman leiman laitoin kynsille kun sopi niin hyvin. Pohjalla on Dance Legendin musta, peittää yhdellä kerroksella, mutta alkaa olemaan jo aika jankkia enkä saanut kovin tasaista jälkeä. Mattasin kynnet Essencen satin matt top coatilla, olisi ehkä voinut matata jälkikäteen, mutta tein pohjan jo edellisenä päivänä enkä ollut vielä varma tekisinkö kynsille sen enempää, koska matta musta oli niin nätti jo itsessään.

Etu- ja keskisormessa on käytetty CJS kovaa leimasinta, nimetön pehmeällä ja pikkurilli BPS leimasimella.  Muuta leimasimien käytöstä voi sanoa että CJS pehmeä ja BPS leimasimet vaativat ripeää käyttöä, eli lakka ei saa kuivua tyynylle, kun taas CJS kova leimasimen kanssa kerkeää tähtäillä vaikka kuin pitkään ja leima irtoaa vielä kivasti kynnelle. Tosin, CJS kovan leimasimen kanssa kynnen kaarevuus ja/tai epätasaisuus tuottaa ongelmia, kuten minulla kävi.. Mutta leimasimen hyviä puolia on että voi aina jälkeenpäin korjailla kun ei tarvitse kiirehtiä.

En laittanut päälyslakkaa leimausten päälle, tuleepi samalla testattua Moyou London lakan pysyvyys.



Loppujen lopuksi kaikki leimasimet periaatteessa toimivat hyvin, vain CJS pehmeän kanssa oli vähän sanomista, kuplat saattoivat tietenkin johtua lakasta, pitänee testailla itsekseen uudemman kerarn. Mattapintaan leimojen tarttuminen tuotti ongelmia, tosin suurin syy taitaa olla päivän vanha lakkaus vaikka kyllä pesin kädet saippualla ensin. Ihan kivaa jälkeä silti tuli, suosikiksi edelleen jäi ehkä CJS kovempi leimasin, se ensimmäinen clear jelly mikä tuli markkinoille. Toiseksi omaan mieleen oli Born Pretty storen läpinäkyvällä pidikkeellä oleva, tässä ainoa huono puoli oli että tähtäilyaika jää vähäiseksi jottei lakka kerkeä kuivua tyynylle.

Ja pitää vielä mainita että BPS ja CJS pehmeä eivät leimaa ehyenä decal matolle, molemmat tahmaisia(CJS enemmän) tyynyjä. CJS tyynyt myös ovat paljon herkempiä murtumaan kuin BPS, tosin ovat samantuntoista materiaalia. Omassa kovassa CJS tyynyssä onkin jo pari lattialle tippumisen jäljiltä tullutta pientä rikkoutumaa, muta ne eivät ole vaikuttaneet käyttöön. Myös kaikkia tyynyjä on pyyhkäisty kevyesti kynsilakanpoistoaineella, myöskin toimivat hyvin tämän jälkeen. En kumminkaan suosittele uittamaan kynsilakan poistoaineessa taikka puhtaassa asetoonissa sen useammin, sumentuvat varmasti käyttökelvottomiksi.

Ainiin, pitääpä mainita toinen tuote mikä pääsi samalla testaukseen! Born Pretty Storesta ostamani Polish Remover Paper rulla. Voi siis käyttää samalla tavalla kuin vanulappuja. Ihan ok toimivaa tavaraa, leimaamisen kanssa joutuu vähän useammin vaihtamaan uuteen kuin vanulappuja, mutta eipähän jää kynsiin pumpulia mikä on ainainen kirous vanulappujen kanssa. Hinta isompi kuin perusvanulapuilla, muta rulla on todella iso ja siinä on 500 palaa.

Kaikki tarvikkeet ovat ostamiani verkkokaupoista ja FB kynsikoristekirppikseltä. Born Pretty Storesta saa 10% alennuksen normihintaisista tuotteista koodilla DILEX31.


Leimasimet:
Born Pretty Store Clear Jelly
CJS Super Soft
CJS original
Laatat:
QGirl-048
EDM04
Lakka:
Moyou London Purple Punch

Minulla ei taida olla paluuta normi leimasimiin enää :D Tuntuu että kirkkaiden jälkeen ei luonnistu värillisten käyttö ollenkaan, tosin leimasin decalien ja vesimarmorointiin ne toimivat mainiosti.
Joko teiltä löytyy läpinäkyviä leimasimia? Mitä merkkiä? Suosittelisitko minulle näiden seuraksi?

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Pääsiäinen teemana

Johan vihdoinkin sain oikeasti näperreltyä keväistä aihetta kynsillekin asti. Tämän tekniikan käyttö on itseasiassa muhinut päässä jo jonkin aikaa ja viikko sitten sain hommattua siihen tarvikkeet, nimittäin korkostustussit!
En halunut laittaa alle pelkkää valkoista ja leimatkin tahdoin muulla kuin mustalla. Joten pohjimmaiseksi laitoin ensin China Glaze I'd melt for you, hopeinen chrome-lakka ja päälle pari ohutta kerrosta Fun Lacquerin Payday(h):tä.
Laatoiksi valikoitui Moyou Londonin The Pro -08(tulppaanit) sekä kt-kirppikseltä ostettu kulmikas laatta QA40 josta löytyi monta pikkuista sulkaa. Leimauslakkana Konadin valkoinen.
Onneksi eilen kolahti postilaatikkoon Born Pretty Storen jelly stamperi, eli pääsin sitä heti testaamaan =) Odotukset eivät olleet kovin korkealla, dashican fiaskon jälkeen, mutta voi jestas että oli ihana leimasin! Kivoja tälläiset positiiviset yllärit =) Teenpä siitä vertailun lähipäivinä
 Lakat:
China Glaze "I'd *Melt for you"
Fun Lacquer "Payday (h)"
Laatat:
Moyou London The pro -08
QA04 

Tästä on ehkä hyvä jatkaa keväisempiin väreihin, vaikka eilen tulikin lunta lisää ihan tolkuttomasti ja joutui pihatien kolaamaan taas.
Ajattelin ensi kerraksi vertailla BPn leimasimen yhdessä CJS normaalin ja pehmeän leimasimen kanssa.

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Tekstuuria & mattaa

Ehkä mä kohta osaan siirtyä keväisempään suuntaan. Nyt näyttää jo vähän sinne päin tai ehkä enempi syksyä :D Yritin pitää koko homman aika yksinkertaisena ettei sitten tule ylilyöntejä ja poistan lakkaukset heti. Näistä kyllä tykkään, vaikka oikea käsi olikin sellainen "testikäsi" joka nyt poikkeaa vasemmasta jonkin verran.

Kokeilin leimaamista matan ja hiekan päälle. Eli vakiokäytössä oleva seche vite jäi nyt käyttämättä kokonaan. Hyvin toimi ihan näinkin. 


Pohjaksi päätyi KBShimmer "Rust no one", syksyn kokoelmastahan se on, mutta niin nätti ruosteen oranssinen holo! Leimalakan valikointi olikin hankalampaa, vertailin useampaa chrome-lakkaa ja omaan silmää parhaiten sopi juuri ostettu Essie "Good as gold", toinen vaihtoehto olisi ollut CG "Joy", mutta jotenkin hiekkatopperin laittamisen jälkeen kulta sopi paremmin siihen viereen.


Teippasin kynnet puoliksi ja mattauksen päälle laitoin kerroksen hiekkatopperia. Tähän reunalle vielä leimasin kultaiset kuviot DRK nailsin ihanasta pitsi-laatasta. Väreistä ja kuvioista tulee ehkä mieleen viikinki/kalevala -tyyppinen vaikutelma.



Käytetyt: 
KBShimmer "Rust no one"
Essie "Good as gold"
Kiko mat top coat
Essence "Sparkle sand"
Leima laatasta DRK Nails Themes Laced

Tänään myös saapui ihanaa täydennystä Kosmetik4Lessiltä. Koska rakastamaani mattatopperia, Kikoa ei enään kikon valikoimista löydy, päätin kokeilla suositeltua essencen samanlaista. Myös essencen cuticle remover on loppu(ja on jo aikakin ostaa uutta, hyih mihin kuntoon päässeet!) ja öljytkin vähissä. Toki piti samalla paletti luomiväriä sekä parit korostusluomivärit ostella.


Mitä on maaliskuun aikana muilla päätynyt ostoskoreihin?

Kuvaushommelit tuntuu sujuvan nyt ihanasti paremmin uuden kameran kanssa. Tässä parin vkon aikana tultu sinuiksi jo ja huomaa eron, nyt on jo mistä valita kuvia, ennen kun piti ottaa useampi uusinta että edes se pari löytyy. Ja huomasinpa lähikuvia kattoessani että nimettömän kynsinauhan alle oli vääntäytynyt RIPSI! Kertoo taas kuinka kuivat on kynsinauhat mulla ollu tänään aamulla :P Nypräsin salamatkustajan ulos hammastikulla, tahtoi olla tiukassa. Uusia kuvia en sen takia viitsinyt alkaa ottamaan. Ehkei se niin huomattavasti näy sieltä :D

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Kun mikään tunnu toimivan.

Tässä pari viikkoa olen tuskaillut inspiraation puutteesta ja en ole saanut koristeltua lakkauksia yhtään mitenkään. Yhtään ei auta että petyin muutamaan lakkaankin samalla. Siinä missä jotkut oli niin nättejä ettei osannut laittaa mitään koristeita päälle(kuten Foxy Paws One more night) niin jotkut eivät vaan sitten omaa silmää miellyttäneet ja päivän tai kahden ihmettelyn jälkeen putsasin pois kynsiltä. No mutta, sain kumminkin viime viikolla ainakin yhden koristelun suuntaisen jutun tehtyä ja eilen leimailin taas kynsiä =)

Yritin vihdoinkin korkata keväiset värit, mutta jotenki onnistuin saamaan aikaiseksi aika jäisen oloiset kynnet! Mutta itse tykkäsin ainakin ja viihdyinkin näillä melkein viikon. Keskisormi jäi töissä jääkaapin oven väliin ja kynsi murtui hiukan, se on nyt paikattu joten kynnen muoto on vähän hassun oloinen. Kunhan murtuma kasvaa kynsipediltä pois, tulee kynnet lyhentymään rajusti.

Tässä ihanaiset mitkä oli käytössä:
China Glaze "Too yacht to handle" 
FUN Lacquer "24 Karat diamond"
FUNin alla on nimettömässä ja peukussa Color Club "Pretty in platinum"


Eilen illalla nappasin leimailuvälineet eteeni ja tarkoitus oli tehdä decaleita. Sain decalit valmiiksi, leimasin pohjalle kivoja koukeroita. Onneksi CJS leimasimen kanssa voi tähtäillä uudet kuviot vanhojen päälle ja paikkailla irronneita osia. Koska pehmeämpi leimasin ei tahtonut lähteä toimimaan, en saanut kuviota tarttumaan leimasimelta kynnelle. Ilmeisesti Seche tekee pinnasta liian liukkaan. Pitää ensi kerralla kokeilla suoraan värilakan päälle. Muuten leimasin toimi mainiosti. 
Tosiaan tein decalit valmiiksi, väritin ne ja laitoin sitten yhden oikean käden kynnelle, päällyslakka päälle ja ... huomasin ettei homma näyttänyt ollenkaan hyvälle. Tietenkin juuri kun sain decalit toimimaan hyvin niin sitten piti alkaa muuttaa suunnitelmia. 


Päädyin sitten leimailemaan lisää koukeroita kynsille laatasta BP-24 ja siitä löytyvän söpön pikkupöllön! Leimat nyt näyttävät lähikuvissa varsinkin menevän vähän mihin sattuu, kun niitä joutui useamman kerran korjailemaan. Onneksi tämä ei paljain silmin ole niin huomattavissa. Väriyhdistelmä on omaan silmään oikein kiva ja pöllö sai silmiinsä vähän kimalletta FUN Lacquerin Royal Chapel(h) lakasta. 


Tykkään kovasti tuosta Models Ownin lakasta, mutta se on mahottoman hankala levitettävä. Vaikka on paksu koostumus niin jää silti vähän näkymään läpi kahdellakin kerroksella kun ei levity tasaisesti. Laattana oli Born Pretty laatta #24 joka toimi hyvin, vaikka olen kuullut että jotkut näistä pyöreistä laatoista on liian hennosti kaiverrettu. Itselle ei ole tullut vielä niin virheellistä vastaan. 
Born Pretty Storesta saat 10% alennusta normaalihintaisista tuotteista koodilla DILEX31.


Models Own Diamond Luxe - Carat coral
Konad tumma hopea
BP-24

Onko teillä joku ihastus&vihastus lakka mistä vaan ei osaa luopua vaikka joka kerta joutuu kiroilemaan kun sitä käyttää?

lauantai 27. helmikuuta 2016

Testissä liquid peel off tape

Päätinpä tehdä tämmöisen testailupostauksen välillä. Tilasin Born Pretty storesta pari laattaa ja lisänä nestemäistä lateksia kynsinauhojen suojaamiseen. Olin aijemmin jo ostanut Heliltä toisen tyyppistä ainetta ja halusin vertailla näitä kahta. Puhumattakaan että BPn hinnat eivät ole huimia.

Ja heti alkuun pyydän anteeksi kännykkä-kuvia, kaiken sähläyksen keskellä en kameraa kaivanut mukaan kaaokseen, osittain kunnon kuvaustilan puuttumisen takia :( Pitää uudistaa minun työtilaa tässä piakkoin niin uskaltaa kamerankin ottaa mukaan. Ja uusi järkkärikin on hankinnan alla =) Jos vielä hetken aikaa jaksatte näitä jotain-sinnepäin-kuvia?

Itse testailuun: 
Aijemmin olen käyttänyt Mini Mani Moo:n Mess no more Liquid Tapea(pullon mukaan kävisi myös base coattina, en ole testannut). Käytin sitä esim negative-space halfmooneja tehdessä. Heti alkuun huomaa hajun, BP tuoksuu miedosti erikeepperille ja MMM on todella pistävän hajuinen. BP jää valkoiseksi iholle, kun MMM kuivuu läpinäkyväksi.


 Ja huomasinpa myös että MMM on aika tarttuvaa tavaraa, eli jos esim sormet koskee toisiinsa niin lähtee irtoamaan. Molemmat kuivaa kohtuu nopsasti, MMMssä meni pieni hetki kauemmin kun on enempi nestemäistä.


BPn huono puoli tuli esille pois ottaessa, vaikka se lähteekin yhtenä könttänä aika nätisti, jos on kuivia kohtia kynsinauhoissa niin tahtoo niihin jäädä kiinni. Eli pitää muistaa rasvata kynsinauhat ensin(ja antaa imeytyä), toisin kuin  minä kuvauksia tehdessä :D Loput mahdolliset jämät saa pois puutikulla rapsuttelemalla ja asetoonikin auttaa tässä jos oikein tiukasti on jossain kuivassa kohdassa.

MMM lähtee yhdellä vedolla myös, sinkuu vähän samaan tyyliin kuin esim itsetehty vesi-erikeepperi -yhdistelmä jota myös voi käyttää kynsinauhojen suojaamiseen(mutta ei vesimarmorointiin, liukenee).


Molemmat tuntuvat aika riittoisalta tavaralta. Kannattaa laittaa reilu kerros kynsinauhoille niin lähtee paremmin yhdellä kertaa irti ja BPn pullon sutia oli mukavempi käyttää kuin MMM:n "puikkoa"(tietääkö joku tuolle oikeaa nimeä??).


Itse lakkauksesta:
Leimojen tähtäilyt CJS:n läpi ei menneet niin kuin halusin, odottelen läpinäkyvää pidikettä saapuvaksi. Jospa sitten näkisi vähän paremmin. Ja tulossa on myös CJSn pehmeämpi tyynyt, sekä BPn versio clear jelly stamperista. Eli lisää vertailuja tulossa? 
Tummansininen lakkaus hololeimoilla oli kyllä maailman vaikein kuvattava, valo ei tahtonut riittää valoboksissa ja suoralla valolla sitten liikaa. Meni siinäkin sitten oma aikansa joutuessani uusimaan kuvailut, kun aijemmista ei löytynyt mitään kelpoista esiteltäväksi.


Tässä postauksessa mukana olleet "kaverit":



Born Pretty pullo maksaa nyt 2,71€(norm 4,16€) ja muista normaalihintaisista tuotteista saa 10% alennusta koodilla DILEX31


Lakat
OPI "Yoga-ta Get This blue"
Color Club "Beyond"
Laattana Pueen 63


maanantai 15. helmikuuta 2016

Toiset sydänkäpyset ja arvonnan palkinnot

Enpäs eilen saanut mahakivuilta tehtyä postausta, kynsien lakkauskin oli tuskan ja hien takana. 
Jälleen kynsien tekeminen meni niin että olin suunnitellut ihan jotaian erilaista, mutta siinä vaiheessa kun kaivelin kenkälaatikoista lakkoja, tarttui käteeni ihan eri lakat mitä piti! 
Lakkaukset "rakentui" kynsille sitä mukaa kun niitä tein, eli vanhat suunnittelut meni odottamaan seuraavaa kertaa ja näpräilin ihan jotain muuta.

Muistatteko sen ihanan kissakuvion laatasta Infinity Nails -122, jota käytin Stamping frenzy #3 postauksessani? Se laatta on niin söpö, mutta hirvittävän ruuhkainen. Parhaiten siitä saisi yksittäisiä kuvia varmaan decaleita tekemällä... Tai sitten tekee niin kuin minä, eli vaikeasti :D 
Halusin asettaa kuvan tiettyyn kohtaan, eli piti ottaa CJS käyttöön ja siinä tulikin eka mutka matkaan, meinasin ensin että putsaan kuvion leimasimella asetoonilla, mutta eihän se onnistu CJS kanssa. Eli käytin sitten teippiä! Koetin ensin rajata leimauslakan mahdollisimman lähelle itse kuviota ja loput ylimääräiset poistin pienellä teipin palalla varoen rikkomasta kuviota. Hyvään käyttöön tuli taas kesällä ostamani suurennuslasilamppu =)


Pohjalle laitoin ensimmäisenä käteeni tarttunut lakan China Glazen Igniting Love, leimauksessa käytössä ihka ensimmäinen hololakkani, kaiken "pahan" alku ja juuri, Color Club Eternal Beauty, joka on todella hyvä leimauslakka ja tooooosi kaunis ihan itsekseenkin.


Lähikuvaa kissapariskunnasta.


Laitoin muihin kynsiin holo-efektiset sydämmet, peukalot sai niitä useammankin(näin jälkeenpäin miettiessä, näyttäisi ehkä paremmalta kun olisi laittanut kaikkiin leimaamattomiin kynsiin 3-4 sydäntä). Kamera lätisti sydämmien holot, livenä ovat paljon värikkäämmät.


China Glaze Igniting Love
Color Club Eternal Beauty
Laatta: Infinity Nails -122

1v blogi arvonta on tämän pvän loppuun vielä "avoinna", eli reipas puoli tuntia.

Ja sitten ne palkinnot arvontaan! Kaivelin kaikki minun kynsitarvike kaapit ja kasasin tupla-koristeet sekä mitkä olen saanut tilauksien yhteydessä lisänä. Sekä tietenkin lupaamani Chi chi lakkasetti.
Mukana on: Chi Chi glow in the dark nail set, 2 Moyou koristehyrrää, 1 värikäs hyrrä, irtostrasseja ja isompia koristeita, 2 ploa kynsiliimaa niiden kiinnittämiseen, pieni kasa vinyyleitä mm Vibrant Vinylsiltä, 2 arkkia decaleita 1 arkki tarroja, koristeteippi, 2 prk samettijauhetta ja 1 prk sugarnails glitteriä.
Olisiko siinä tarpeeksi? =)

perjantai 29. tammikuuta 2016

Holo-orkideat

Sain Antilta synttärilahjaksi(oikei, piti ihan pyytää että "viitsisitkö käyä ostaa" :D) orkidean ja se on kyllä nätti kukka. Se on täydessä kukinnassa(kuten aina myynnin hetkellä) ja tipautti yhden parin kukkia kukkavanasta jo tässä parin viikon aikana kun ovat herkkiä muutoksille. Nuo lakastuneet kukkaset on tosi nätit ja sain niistä idean ja värit kynsille.

 Kuva orkideasta, perhosorkidea nimeltään(Phalaenopsis, Moth orchid).



Värien löytymisen kanssa menikin hetki, pohjaväri oli ehkä helpoin. Colors by Llarowen Blonde Ambition, hempeä nude holo. Sen jälkeen pähkäilin useamman eri violetin värin kanssa(nukuin yön yli ja kävin tallillakin :D), lopulta päätin töpötellä pientä pyöreää liukua Nubarin Iced Licoricella ja leimat China Glazen chromelakalla Joy:llä. Testailin varmaan 5-6 eri leimalakkaa ennen kuin päädyin tähän. Itse asiassa oikean käden kynsillä on CGn vaaleampi chrome(poetic tai delight, nyt en enään muista :D), mutta se sittenkin tuntui hukkuvan pohjaväriin liikaa joten vaihdoin. 


Pienen tarkastelun jälkeen päätin vielä lisätä mini-pisteitä leimakukan keskelle. Haluamani oikean värinen violetti löytyi juuri saapuneesta Arcane Lacquerin Catastrophic Scenestä.

(tästä toisesta kuvasta en ole kovin tyytyväinen, mutta siinä tulee esille pohjan holot parhaiten kun on suoran ledivalon alla otettu, niin lisäsin sen tähän vielä)

Colors by Llarowe Blonde Ambition
Nubar Iced Licorice


China Glaze Joy
Arcane Lacquer Catastrophic Scene


Leimaukseen käytin BornPrettyn BP-46 laatan isoa kukka kuvaa.

Jännää mistä nuita inspiraatioita kynsien tekoon aina välillä tulee... 
Tarkkasilmäiset varmaan huomaa että kynnet on viilattu eri muotoon kuin ennen. En tiedä mikä mielenhäiriö minulla tuli, mutta piti tehdä nyt vähän manteli -muotoa vaihteluksi. 
Minkä muotoisista kynsistä tykkäät itse? 

Muistathan myös osallistua blogin 1-vuosipvä arvontaan! Aikaa 15.2. asti!!
Arvontaan pääset täältä.


perjantai 22. tammikuuta 2016

Stamping frenzy #4 Chi Chi

Heti kun testailin Chi Chin lakkoja teki mieleni kokeilla myös leimausta niille. Olivat niin kivan paksun oloisia. Pari vkoa sitten illalla tylsistyneenä kaivelin paketit esille ja aloin käymään niitä läpi apuna Clear Jelly Stamper ja Messy Mansion decal mat. Valitettavasti kuvat napsin kännykällä, mutta kävin ne koneella läpi ja ihan kiitettävästi niistä saa selvää pigmentit =) Mitä nyt mun oma tähtäily leimasimen kanssa meni vähän niin ja näin, pari uusinta kertaakin piti ottaa kun onnistuin suttaamaan leimat ihan sotkuun.
Huomasin myös että parempi jälki tuli kun antoi vähän lakan kuivahtaa stamperille, sen huomaa varsinkin niissä kuvissa missä paksumpi leimajälki on epätasaista kun en antanut kuivua. Pieni puhaltaminen myös auttoi. Tosin tämä tekniikka ei toimi muilla stampereilla!

Chi Chi Goes To Rio:ssa oli ehkä heikoin pigmentti, valkoinen oli ainoa jokseenkin siedettävää jälkeä jättävä lakka. Ja en vielä kuivatellut lakkoja kunnolla välissä.. Se näkyy myös jäljessä :( Nyt jälkeenpäin miettii olisiko jälkikin vähän parempaa jos uudelleen leimailisi?
 Laattoina Infinity Nails -122(vas) ja Moyou Pro collection -08(oik)
Koska From Paris With Love -setissä oli puolet glitter-lakkoja, jäi niiden leimaustestailu vain neljään lakkaan. Ihan ok jälkeä, varsinkin Strolling With Champs Elysees(ylinnä) oli hyvä.
Laattana Moyou Kitty collection -12
I'm In Miami Beach. Valitettavasti tummemmat lakat paketin alariviltä jättivät huonointa jälkeä(kuvassa oikealla puolella) ja vaaleatkin alkoivat olemaan koostumukseltaan heikompia tähän tarkoitukseen.
Laattana Moyou Pro collection -08
Absolutely Fabulous London. Kirkkaita lakkoja ja ihan kiitettävä jälki leimaukseen. Tykkäsin =) Tässä vaiheessa olin jo perillä tuosta lakan kuivattamisesta stamperiin ja jälki alkoi paranemaan.
Laattana Moyou Pro collection -15

Mitäs tykkäätte? Toimisiko leimauksessa? Entä sävyt? 
Kovasti on pastellin oloisia suurin osa, ainakin omaan silmään, mutta saattaahan niillekin olla joskus käyttöä ;)