Näytetään tekstit, joissa on tunniste DRK nails. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste DRK nails. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Two hearts

Ystävänpäivän kynnet esittelyssä!
Tein kahdet kynnet. Ensimmäiset olivat aikaisemman viikonlopun ajan ja seuraavat sitten viikolla.

Hyvin yksinkertaisella aloitin. Englannista saapunut Orlyn Oui pääsi pohjalle ja Essien Good as gold(muistaakseni käytin ks lakkaa, en muistanut ottaa ylös :P Saattoi hyvinkin olla myös China Glazen chrome-lakka) leimaukset päälle.
Orly - Oui
Essie - Good as Gold(ehkä)
laattana DRKNails Themes Enlaced

Työpvän jäljiltä edellinen lakkaus oli jo vähän kärjistä kärsinyt, joten päädyin tekemään uudet kynnet. 
Aloitin perus ranskiksilla käyttäen omaa nude-sötkötystä pohjalle ja kärjissä China Glazen White on white. Vähän aikaa niitä ihmeteltyäni näpräsin sydän leimadecalit jotka väritin China Glazen chrome-lakoilla. Jotain piti vielä tyhjille kynsille tehdä mutta alkoi jo silmät väsymään decalien töhertämisen ansiosta joten loput kynnet saivat ns unicorn-skin väriset isot sydän glitterit.
Kärjet China Glaze - White on white
leima Moyou London - Black knight
decalit China Glaze 
- Magical
- Harmony
- Admire

Enpäs kerennyt pitkään näillä kynsillä olla kun seuraavana iltana kävi heppa-äksidentti ja oikean käden keskimmäinen kynsi napsahti koko vapaalta kasvulta poikki =( En kumminkaan viilannut muita kynsiä lyhyiksi, koetin antaa rauhassa kasvaa. Kunnes viime perjantaina vasemmasta kädestä nimettömän kynnen vapaakasvu napsahti puoliksi. Tämä myös heppa-äksidentin uhri. Nyt lähti kynnet lyhyiksi ja neliön mallisiksi.
On vielä yksi Cirque lakkaus esittelemättä, se tuleekin seuraavaksi =)

tiistai 29. marraskuuta 2016

Voi itku ja surku

Yhyy! Mulla katkesi kaksi kynttä ihan nysäksi! Talvi ja heppahommat tehneet tehtävänsä. Ensin meni peukusta pieni kulma, sitten kummastakin kädestä vielä yksi kynsi repeytyi kynsipedille asti. Siinä ei enää paikatkaan olisi auttaneet kun puoleen väliin kynttä meni. Ei mahtanut mitään muuta kuin pistää kaikki kynnet lyhkäsiksi. Näillä oon nyt pari vkoa ollut, ei ole kovin paljoa intoa löytynyt koristeluihin, eri lakkoja olen vain testaillut kynsille. 

Tässä nyt pari viimeisintä lakkausta ennen kynsikatastrofia. 

Pitkään olin jo halunut Pay Day(h):n takaisin kynsille, Meikkisienellä töpöttelin jotta sai mahdollisimman hyvän peittävyyden. Samalla kauhistelin tämän ihanuuden olevan jo puolessa välissä pulloa! Apua! Pitää ostaa uus pian ennen kuin loppuu =D Ehkä ilman holoa?? 


Koristeluiden kanssa oli vähän taistelua. Päädyin kumminkin leimaan Uber Chicn laatasta OPIn Casino Royale lakalla. En tiedä mikä kuun asento oli taas vinossa, mutta leimat menivät aina vähän vinkuraan. Lopulta kyllästyin uusimaan niitä jatkuvasti ja saivat olla näin. Ei ne loppujen lopuksi hirveästi häirinneet =)


Käytössä olleet: 
FUN Lacquer - Pay Day (h)
OPI - Casino Royale
Uber Chic 4-01

Isänpäivän viikonlopuksi lähdin Helsinkiin, eli lakkauksenkin piti olla mahdollisimman kestävä. Hyppysiin taas tarttui aivan ihana Essien nude Sand Tropez. Hetken mietittyäni päätin myös kaivella Models Own lempparini Northern Lightsin, 

Ja koska jollain nämä piti yhdistää niin DRK Nailsin pitsi laatasta nappasin rusettikuviot kynsille.  




Essie - Sand Tropez
Models Own - Northern Lights
DRK Nails Themes Enlaced -laatta
China Glaze - Poetic & Magical

Nämä kynnet kesti toooodella pitkään hyvänä. Reissussa olin viisi päivää ja ei ollut senkään jälkeen hätää poistaa niitä =) Nyt on taas kynsien kasvattelu edessä. Paljon rasvaa ja öljyä. Joulupukilta toivoin Cesarsiin lahjakorttia jonka tulisin sitten käyttämään NCLA Gelous -geeleihin. Jos vaikka saisi sillä helpotusta talven ajan katkeiluihin. 

Nyt hetken aikaa kumminkin on aika harvassa blogipostailut, kun ei oikein inspiroi tällä hetkellä näiden nysien koristelu. Jos joskus saan jotain aikaiseksi tai vaikka vain lakka swatcheja tehtyä niin sitten huutelen lisää =) 

Hyviä joulun odotuksia kaikille!! 

maanantai 10. lokakuuta 2016

Kolme kivaa: OPI


Esittelempä tässä kolme kivaa OPIa jotka pääsivät viimeisen kahden viikon aikana kynsille.

Ensimmäiseksi Schnaps Out Of It 2012 Germany -kokoelmasta. Tämä on ostettu kirppikseltä jokunen aika sitten. Väriltään rusehtavan oranssia, ehkä ruosteen punainen olisi lähinnä. Hyvin nätti syksyinen sävy, joka sopii ainakin minun ihon sävyyn tosi hyvin. Pullossa näkee hienoa hopeista shimmeriä, mutta se ei kynsillä oikein näy, joskin tuo pientä kiiltoa.


Kynsille yhdistelty China Glaze White on White, Essie Good as Gold sekä hetki sitten Born Pretty storesta saapunutta laattaa käytetty leimaamiseen. Tämä OPI leimaa mainiosti!


OPI - Schnaps Out of It
China Glaze - White on White
Essie - Good as Gold
BPS laatta QA-Y024

Reflecting Pool on Reflecting Glitters 2009 kokoelmasta. Tämä ks lakka on Briteissä ja Japanissa vain myyty(ainakin käsitykseni mukaan loput kokoelmasta oli muuallakin). Aika ohutta on, mutta peittää helposti kolmella kerroksella. Jotkut ovat sanoneet että lakka haisee omituiselle, mutta itse en ainakaan mitään eroa huomannut esim tuohon aijemmin mainittuun OPIin.


Jälleen Essien Good as Gold pääsi leimaukseen. Etusormen leimaus ihan ei onnistunut ja kolon huomasin vasta jälkikäteen niin sitä ei korjaamaan pystynyt. 


OPI - Reflecting Pool
Essie - Good as Gold
laatat: 
Pueen37 & Born Pretty 07

Tähän siniseen ihastuin täysin. Kuvista huolimatta näyttää kynsillä aivan ihanalta. Oikein hehkuu syvää helmiäis sinistä. St Mark's the Spot on Venice 2015 kokoelmasta. Pitää joku kerta laittaa tämä koko kynsille, nyt päätyi vain tippeihin.


Leimaukseen testasin Sensinityn mustaa, kyllähän se leimasi, mutta aika himmeästi. Voin käyttää väliaikaisena leimauslakkana kunnes saan hommattua jotain pigmenttisempää.



OPI - St Mark's the Spot
DRK Nails Themes Enlaced -laatta

Viime viikkoina sattunut tarrttumaan tuo OPI eniten hyppysiin kun lakkoja kynsille miettinyt. Ei haittaa kyllä, tuntunut että sitä ennen oli China Glizeä koko ajan =D
Löytyykö joku näistä lakoista omalta hyllyltä?

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Clear Jellyjä testaamassa

Teinpäs eilen leimauksia ja samalla testailin eri clear jellyjä mitä minulta löytyy. Mukaan pääsi  (kuvassa vas -> oik) Born Pretty store, CJS pehmeä tyyny ja CJS kovempi tyyny. Pehmeä tyyny on dashican pidikkeessä. Laattoina toimi kaksi käyttämätöntä(toinen kirppikseltä, toinen BP:ltä uutena ostettu) laattaa sekä aina toimiva pitsi-ihanuus DKR Nails(joka sitten jäi kokonaan käyttämättä). Uutena testiin pääsi myös leimauslakka Moyou Londonilta Purple Punch, jonka ostin Cesarshopista maaliskuussa.

Nyt pientä kuvatulvaa, olkaa hyvä! =)


Ensin testattiin Emily de Molly laatta EDM04, kovin narmuinen laatta kyseessä joten odotukset eivät kovin korkealla olleet.


Ja kyllähän sen huomasi. Leimat tahtoneet nätisti nousta tyynyille, CJS:n kova leimasin oli selkeästi paras naarmuisen laatan kanssa.


Eli vaihdettiin laattaa, QGirl-048 on tosiaan ihan uuden karhea, vasta muoveista kuorittu laatta. Kaiverrukset ovat ohuempia viivoja kuin EDM laatasta käyttämäni osa.


Heti ensimmäisellä kerralla leimat nousivat todella nätisti. Kuvia katsoessa lähempää, huomasin pehmeän leimasimen jättävän kuplia leimaan. Jälki näkyi myös kynnellä ikävinä aukkoina leimassa.


Lähikuvat(huomasinpa että tarkennus kirkkaaseen leimasimeen ei autofocuksella onnistu):

BPS


Pehmeä CJS


Kova CJS 


Saman leiman laitoin kynsille kun sopi niin hyvin. Pohjalla on Dance Legendin musta, peittää yhdellä kerroksella, mutta alkaa olemaan jo aika jankkia enkä saanut kovin tasaista jälkeä. Mattasin kynnet Essencen satin matt top coatilla, olisi ehkä voinut matata jälkikäteen, mutta tein pohjan jo edellisenä päivänä enkä ollut vielä varma tekisinkö kynsille sen enempää, koska matta musta oli niin nätti jo itsessään.

Etu- ja keskisormessa on käytetty CJS kovaa leimasinta, nimetön pehmeällä ja pikkurilli BPS leimasimella.  Muuta leimasimien käytöstä voi sanoa että CJS pehmeä ja BPS leimasimet vaativat ripeää käyttöä, eli lakka ei saa kuivua tyynylle, kun taas CJS kova leimasimen kanssa kerkeää tähtäillä vaikka kuin pitkään ja leima irtoaa vielä kivasti kynnelle. Tosin, CJS kovan leimasimen kanssa kynnen kaarevuus ja/tai epätasaisuus tuottaa ongelmia, kuten minulla kävi.. Mutta leimasimen hyviä puolia on että voi aina jälkeenpäin korjailla kun ei tarvitse kiirehtiä.

En laittanut päälyslakkaa leimausten päälle, tuleepi samalla testattua Moyou London lakan pysyvyys.



Loppujen lopuksi kaikki leimasimet periaatteessa toimivat hyvin, vain CJS pehmeän kanssa oli vähän sanomista, kuplat saattoivat tietenkin johtua lakasta, pitänee testailla itsekseen uudemman kerarn. Mattapintaan leimojen tarttuminen tuotti ongelmia, tosin suurin syy taitaa olla päivän vanha lakkaus vaikka kyllä pesin kädet saippualla ensin. Ihan kivaa jälkeä silti tuli, suosikiksi edelleen jäi ehkä CJS kovempi leimasin, se ensimmäinen clear jelly mikä tuli markkinoille. Toiseksi omaan mieleen oli Born Pretty storen läpinäkyvällä pidikkeellä oleva, tässä ainoa huono puoli oli että tähtäilyaika jää vähäiseksi jottei lakka kerkeä kuivua tyynylle.

Ja pitää vielä mainita että BPS ja CJS pehmeä eivät leimaa ehyenä decal matolle, molemmat tahmaisia(CJS enemmän) tyynyjä. CJS tyynyt myös ovat paljon herkempiä murtumaan kuin BPS, tosin ovat samantuntoista materiaalia. Omassa kovassa CJS tyynyssä onkin jo pari lattialle tippumisen jäljiltä tullutta pientä rikkoutumaa, muta ne eivät ole vaikuttaneet käyttöön. Myös kaikkia tyynyjä on pyyhkäisty kevyesti kynsilakanpoistoaineella, myöskin toimivat hyvin tämän jälkeen. En kumminkaan suosittele uittamaan kynsilakan poistoaineessa taikka puhtaassa asetoonissa sen useammin, sumentuvat varmasti käyttökelvottomiksi.

Ainiin, pitääpä mainita toinen tuote mikä pääsi samalla testaukseen! Born Pretty Storesta ostamani Polish Remover Paper rulla. Voi siis käyttää samalla tavalla kuin vanulappuja. Ihan ok toimivaa tavaraa, leimaamisen kanssa joutuu vähän useammin vaihtamaan uuteen kuin vanulappuja, mutta eipähän jää kynsiin pumpulia mikä on ainainen kirous vanulappujen kanssa. Hinta isompi kuin perusvanulapuilla, muta rulla on todella iso ja siinä on 500 palaa.

Kaikki tarvikkeet ovat ostamiani verkkokaupoista ja FB kynsikoristekirppikseltä. Born Pretty Storesta saa 10% alennuksen normihintaisista tuotteista koodilla DILEX31.


Leimasimet:
Born Pretty Store Clear Jelly
CJS Super Soft
CJS original
Laatat:
QGirl-048
EDM04
Lakka:
Moyou London Purple Punch

Minulla ei taida olla paluuta normi leimasimiin enää :D Tuntuu että kirkkaiden jälkeen ei luonnistu värillisten käyttö ollenkaan, tosin leimasin decalien ja vesimarmorointiin ne toimivat mainiosti.
Joko teiltä löytyy läpinäkyviä leimasimia? Mitä merkkiä? Suosittelisitko minulle näiden seuraksi?

torstai 31. maaliskuuta 2016

Chrome pitsiä

Tiedättekö tunteen kun alat tekemään jotain ja päädyt puuhaamaan ihan toista? Esim kuten tänään piti leimasimia vertailla ja päädyinkin leimaamaan kaikki kynnet samalla leimasimella, mutta eri lakoilla. Eli leimasinvertailu joutuu vielä hetken odottamaan, haluan nimittäin tehdä sen omille kynsille, en decal matolle taikka tikuille.

Mutta leimailuhassuttelua silti postaamassa =)

Aijemmat samantyyliset pitsileimailut tein Stamping frenzy #2 postauksen aikana, mutta en tainnut postata niistä kuvaa muualle kuin FB ja IG :lle. Mutta tykkäsin kovasti tyylistä, en itse asiassa tiedä onko tekniilla nimeä.. Jos jollakin on enemmän tietoa niin olisin kiitollinen viestistä =)
Päädyin nyt vähän värikkäämpään kuin mustaan. Postista tipahti pari uutta lakkaa ebaysta, ihanat China Glazen chromet seche viten seurana. Ja kuten minulla jo olevat CG:n chromet, myös nämä ovat loistavia leimaukseen. Alle laitoin pari kerrosta itse laimentamaani mustaa lakkaa(dependin kirkasta jossa muutama tippa GinaTricot mustaa). Olisi ehkä saanut olla se kolmaskin kerros näin jälkeenpäin ajateltuna.


Käyttöön tuli taas luotto pitsi-laattani, DRK Nails Themes enlaced ja jokainen kynsi sai oman kukkakuvion sekä värin. En  alkanut rajaamaan näitä tällä kertaa, ovatpahan vähän hempeämmän oloiset.


  
Käytössä olleet "leimauslakat" vasemmalta oikealle(peukusta pikkurilliin):
China Glaze
- Public Relations
- Scandalous Shenanigans
- Joy
- Delight
- Magical
Leimasin Born Pretty Store Clear Jelly
(-10% normihinasta koodilla DILEX31)
Laatta DRK Nails Themes Laced



Nämä Chinan metalliset on kyllä ehdottomasti minun suosikkeja leimailuun. Pitää etsiskellä uusia värejä lisää =) Mitä muita chrome-suosikkeja suosittelette testaamaan?

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Tekstuuria & mattaa

Ehkä mä kohta osaan siirtyä keväisempään suuntaan. Nyt näyttää jo vähän sinne päin tai ehkä enempi syksyä :D Yritin pitää koko homman aika yksinkertaisena ettei sitten tule ylilyöntejä ja poistan lakkaukset heti. Näistä kyllä tykkään, vaikka oikea käsi olikin sellainen "testikäsi" joka nyt poikkeaa vasemmasta jonkin verran.

Kokeilin leimaamista matan ja hiekan päälle. Eli vakiokäytössä oleva seche vite jäi nyt käyttämättä kokonaan. Hyvin toimi ihan näinkin. 


Pohjaksi päätyi KBShimmer "Rust no one", syksyn kokoelmastahan se on, mutta niin nätti ruosteen oranssinen holo! Leimalakan valikointi olikin hankalampaa, vertailin useampaa chrome-lakkaa ja omaan silmää parhaiten sopi juuri ostettu Essie "Good as gold", toinen vaihtoehto olisi ollut CG "Joy", mutta jotenkin hiekkatopperin laittamisen jälkeen kulta sopi paremmin siihen viereen.


Teippasin kynnet puoliksi ja mattauksen päälle laitoin kerroksen hiekkatopperia. Tähän reunalle vielä leimasin kultaiset kuviot DRK nailsin ihanasta pitsi-laatasta. Väreistä ja kuvioista tulee ehkä mieleen viikinki/kalevala -tyyppinen vaikutelma.



Käytetyt: 
KBShimmer "Rust no one"
Essie "Good as gold"
Kiko mat top coat
Essence "Sparkle sand"
Leima laatasta DRK Nails Themes Laced

Tänään myös saapui ihanaa täydennystä Kosmetik4Lessiltä. Koska rakastamaani mattatopperia, Kikoa ei enään kikon valikoimista löydy, päätin kokeilla suositeltua essencen samanlaista. Myös essencen cuticle remover on loppu(ja on jo aikakin ostaa uutta, hyih mihin kuntoon päässeet!) ja öljytkin vähissä. Toki piti samalla paletti luomiväriä sekä parit korostusluomivärit ostella.


Mitä on maaliskuun aikana muilla päätynyt ostoskoreihin?

Kuvaushommelit tuntuu sujuvan nyt ihanasti paremmin uuden kameran kanssa. Tässä parin vkon aikana tultu sinuiksi jo ja huomaa eron, nyt on jo mistä valita kuvia, ennen kun piti ottaa useampi uusinta että edes se pari löytyy. Ja huomasinpa lähikuvia kattoessani että nimettömän kynsinauhan alle oli vääntäytynyt RIPSI! Kertoo taas kuinka kuivat on kynsinauhat mulla ollu tänään aamulla :P Nypräsin salamatkustajan ulos hammastikulla, tahtoi olla tiukassa. Uusia kuvia en sen takia viitsinyt alkaa ottamaan. Ehkei se niin huomattavasti näy sieltä :D