Näytetään tekstit, joissa on tunniste swatch. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste swatch. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. joulukuuta 2016

Nysäkynteni & revontulia

Esittelempä teille jo pari kertaa aijemmin lakkauksissa mukana olleen Models Ownin Northern Lights hologlitterin. Aivan ihana kimallus on jo pullossa ja paranee vain kynsillä. Lakkasin alle kerroksen ranskisnudea, kerroksen itse glitteriä ja vielä toisen töpöttelin sienellä. Jäi vielä vähän rakoilemaan, kolmas glitterkerros sienellä töpöteltynä olisi tehnyt kunnon peittävyyden.



Glittereistä en juurikaan välitä, niitä on itsellä vain tämä ja pari muuta holoa. Tämä on ehdottomasti yksi minun suosikeista MOn lakoista ja holoista muutenkin.

Kunhan saan aikaiseksi tyhjättyä kameran uusista kuvista niin postailen omat lumihiutale-lakkaukseni =) Niitä on nyt alkanut putkahtelmaan joka suunnalla instassa, facessa jne.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Värejä ja folioita, sekä paljon kuvia

Aloitetaanpa maaliskuun kynsilakkaostoksilla. Taas kirppislöytäjä Heliltä! Kun sain lakat käsiini piti vähän naureskella että jopas onnistuin haalimaan samaa sävyä jälleen(vaikka ostin lakat 2-3 osassa, kun Heli niitä uusia myyntiin siirtyneitä minulle"tyrkytti" vähän väliä). Punaista, violettia ja paljon holoa! Varsinkin Colors by Llarowen Love, Actually ihastutti kovasti ja se päätyikin heti alkuun kynsille. Laitoin tähän pari swatchi kuvaa ks lakasta.


Kotiutuneet lakat: 
ILNP Lulu (syksy 2015)
Emily de Molly Fergi and Jesus 
Glam Polish(ensimmäinen GP lakkani!) Comet Storm (Fantasia Flakies)
 Colors by Llarowe Dirty Diana(tämä tuli ihan vain nimen takia, mutta onneksi on myös nätti lakka!) (Tribute to MJ)
Colors by Llarowe Love, Actually (Val Day Trio 2015)

Ja sitten ne kuvat jälkimmäisestä. Ensin pehmeässä valossa(lightboxissa) otettu kuva ja sitten suoran valon alla. Lakan himmeä holo ei tule kuvissa esille, auringon valossa kyllä. Mutta on muutenkin kaunis veren punainen tuijottelulakka. Mietin pitkään miten koristelisin ja päädyin etten mitenkään :) Ensi kerralla sitten.



Pääsin taas näpräämään keväisempiä sävyjä. Ja vesidecaleitakin vihdoin osasin käyttää pitkästä aikaa, ei aina viiti leimata ;) Halusin pirteät kynnet ja aluksi en ollut varma tulisinko tykkäämään ks yhdistelmästä, mutta sekän toimi oikein kivasti ja viihdyin lakkauksilla pitkään(niin pitkään kuin töiden ja tallipäivien jäljiltä voi). 


 Kertoilempa lakat alempana!


Käytetyt lakat:
Pohjalla China Glaze Shore Enuff (Summer 2014 Off Shore)
Päällä Colors by Llarowe Jackie (Dr Who)
Decalien kanssa koristelut Fun Lacquer Secret (h) (1st Anniversary)


Ja sitten päästäänkin siihen mitä löytyy nyt kynsiltä!
Tein nämä työkynsiksi perjantaille ja en kerennyt ottamaan kuvia ennen kuin lauantaina... Valitettavasti se myös näkyy lakkauksen kuluneisuudessa, eli elkää antako sen häiritä isosti.

Halusin jotain metallista ja mielellään lähemmäs pronssia kuin kultaa/hopeaa. Pohjalle pääsi China Glaze Goldie but Goodie, joka on ehkä kullan suuntainen mutta sellaista patinoitunutta kultaa. Aluksi oli suunnitelmassa leimata, mutta se meni ihan häneksi eikä ottanut onnistuakseen ja lopputulos ei miellyttänyt silmää ollenkaan. Onneksi teippi on ystävämme ja sain sillä konadin mustan leimalakan napsittua pois kynsiltä.  Pieni epätoivo iski(töihin lähtö lähestyi uhkaavasti) ja nappasin foliot käteen. Valikoin niistä pohjavärin kanssa sopivat foliot ja Essencen folioliiman kanssa aloin lätkimään niitä aika randomina pitkin kynsiä. En ole kovinkaan tottunut folioiden käyttäjä ja olen vähän niitä vieroksunutkin, mutta nyt kyllä tykästyin. 


Päälle vielä KBShimmerin I Only Have Ice for You scattered holotopperia ja tuli ihanat tuijottelukynnet! Koska kaksi kolmesta foliosta oli holo-kuvioisia en käyttänyt suoraan Seche Viteä päälle, se nimittäin himmentää holot tehokkaasti. Laittamalla väliin holotopperia pysyy foliot kirkkaina :)
Koetin kovasti saada kameraa nappaamaan kuviin myös holoefektit, hiukan himmeäksi jäivät valitettavasti. 


Mukana siis oli:
China Glaze Goldie but Goodie(Fall 2013 Autumn Nights)
KBShimmer I Only Have Ice For You(Winter 2013 Blogger collection)


Huih, siinä oli läjä kuvia mitkä piti karsia, editoida ja postata... On ollut vähän kiirettä kun juossut töissä ja tallilla vuoronperään. Uutena lisänä laittelin nuita lakkojen nimien perään mistä kokoelmista ne löytyvät ja miltä vuodelta, mikäli vain on mulla tiedossa :) Koetan muistaa jatkossakin!
Kohtuu hiljainen maaliskuu oli uusien lakkojen suhteen, eikö?

perjantai 22. tammikuuta 2016

Stamping frenzy #4 Chi Chi

Heti kun testailin Chi Chin lakkoja teki mieleni kokeilla myös leimausta niille. Olivat niin kivan paksun oloisia. Pari vkoa sitten illalla tylsistyneenä kaivelin paketit esille ja aloin käymään niitä läpi apuna Clear Jelly Stamper ja Messy Mansion decal mat. Valitettavasti kuvat napsin kännykällä, mutta kävin ne koneella läpi ja ihan kiitettävästi niistä saa selvää pigmentit =) Mitä nyt mun oma tähtäily leimasimen kanssa meni vähän niin ja näin, pari uusinta kertaakin piti ottaa kun onnistuin suttaamaan leimat ihan sotkuun.
Huomasin myös että parempi jälki tuli kun antoi vähän lakan kuivahtaa stamperille, sen huomaa varsinkin niissä kuvissa missä paksumpi leimajälki on epätasaista kun en antanut kuivua. Pieni puhaltaminen myös auttoi. Tosin tämä tekniikka ei toimi muilla stampereilla!

Chi Chi Goes To Rio:ssa oli ehkä heikoin pigmentti, valkoinen oli ainoa jokseenkin siedettävää jälkeä jättävä lakka. Ja en vielä kuivatellut lakkoja kunnolla välissä.. Se näkyy myös jäljessä :( Nyt jälkeenpäin miettii olisiko jälkikin vähän parempaa jos uudelleen leimailisi?
 Laattoina Infinity Nails -122(vas) ja Moyou Pro collection -08(oik)
Koska From Paris With Love -setissä oli puolet glitter-lakkoja, jäi niiden leimaustestailu vain neljään lakkaan. Ihan ok jälkeä, varsinkin Strolling With Champs Elysees(ylinnä) oli hyvä.
Laattana Moyou Kitty collection -12
I'm In Miami Beach. Valitettavasti tummemmat lakat paketin alariviltä jättivät huonointa jälkeä(kuvassa oikealla puolella) ja vaaleatkin alkoivat olemaan koostumukseltaan heikompia tähän tarkoitukseen.
Laattana Moyou Pro collection -08
Absolutely Fabulous London. Kirkkaita lakkoja ja ihan kiitettävä jälki leimaukseen. Tykkäsin =) Tässä vaiheessa olin jo perillä tuosta lakan kuivattamisesta stamperiin ja jälki alkoi paranemaan.
Laattana Moyou Pro collection -15

Mitäs tykkäätte? Toimisiko leimauksessa? Entä sävyt? 
Kovasti on pastellin oloisia suurin osa, ainakin omaan silmään, mutta saattaahan niillekin olla joskus käyttöä ;)


Stamping frenzy #3 China Glaze

Olen onnistunut haalimaan muutaman ihanan China Glazen chrome ja foil lakan ihan vahingossa ja testailin niiden käyttöä leimailussa(tää Messy Mansionin decal matto on kyllä kätevä :D). Tässä pari kuvaa muidenkin iloksi.



Käytetyt lakat alhaalta päin lueteltuna: 
I' d Melt For You (holiday 2014)
Magical (romantique 2009)
Delight (romantique 2009)
Poetic (romantique 2009)
Joy (romantique 2009)
Laattana Infinte Nails -122

Jotenki hurahtanut nyt näihin chrome-finish lakkoihin.. Myös foil ja duochrome -tyyppiset alkaneet kiinnostamaan enemmän =) Ainakin nämä CG lakat on ihan mahtavia leimaukseen. Tässä mietiskelen josko pitäisi koko Romantique kokoelma haalia?

Tein myös Chi Chistä leimatestailut, mutta laiskana napsin kuvat vain kännykällä.. Katsotaan pitääkö tehdä uudestaan kaikista 33(3 on glitter-lakkoja) lakasta vai kelpuutanko ne kuvat.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Chi Chi Cosmetics polish set #4

Unohdinpa sitten tehdä neljännestä setistä postauksen. Kuvat olin jo valmiiksi ottanut ja laittanut mutta teksti ja julkaisu unohtunu! Neljäs ja viimeinen boxi on nimeltään Chi Chi Goes to Rio! 
Aivan ihanan kirkkaat värit! Ja boonuksena ovat laittaneet vielä valkoisen mukaan. Kauniita cremejä, peittävät kahdellakin kerroksella, itse käytin tikkuihin kolme tasaisen tuloksen saamiseksi. Taas kohtuu nopsasti kuivuvaa sakkia tämäkin setti ja levittyy nätisti ohuita kerroksia käyttäessä. En kyllä osaisi sanoa mikä näistä on lemppari, ehkä alarivin ensimmäisenä oleva liila tai sitten siinä vieressä oleva kirkas punaine tai ehkä se valkoinen kun siinä on niin ihana vaniljan tuoksu! :D

Final polish set is named Chi Chi Goes to Rio. It has beautiful bright colors in creme polishes. Also white is included which is a nice suprise! Consistency is again nice and opaque in two layers. I used three to get an even finish on swatches.


Olen kovasti harmitellut kun näissä on niin keväiset ja kesäiset värit että ei ole vielä kynsille isommin eksyneet... Mutta kohtahan se on kevät taas!


1. Hand gliding in Rio
Light blue
2. Sugar loaf mountain View
Bright green
3. Cobacabana Beach Volleyball
Bright yellow
4. Strutting Down Ipanema beach
Coral/salmon

5. Surfing in Arpoador
Indigo
6. Dancing Samba in the Street
Crimson red
7. Rio Carnaval
Bright rose red
8. Lunch in Leblon
white 
Noin, nyt on kaikki neljä settiä esitelty. Mutta ei se vielä tähän lopu! Testasin kaikkia myös leimaamiseen :D Eli lisää odotettavaa(toivottavasti ei nyt tällä kertaa näin pitkään tarvitse odotella) Chi Chi lakkojen osalta! ;)

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Chi Chi Cosmetics polish set #3

I'm in Miami Beach!

Nyt kun joulun häslingit on sähelletty ja ruuat on syöty, voi vihdoinkin keskittyä tekemään taas Chi Chi Cosmetics lakoista postauksia. Miami -setissä on kiva kokoelma punaisen kylmiä ja lämpimiä sävyjä, koostumus enempi crellyyn päin ja täyden peittävyyden tarvitsee kolme ohutta kerrosta.

Miami -set has lovely collection of cold and warm tones in red. Consistency is more crelly than creme and need three thin layers for opaque.




1. So Hot Melt's Your Popsicle
Bright crimson
2. South Beach Bling Bikini
Coral
3. Strutting Down Lincoln Mall
Tangerine
4. Sand in Your Stilettos
Egg yolk yellow


5. Art Deco Neon Signs
Amaranth
6. Stopping Traffick on Ocean Drive
Deep pink
7. Palace Bar Sidewalk Shows
Rose pink
8. Visiting Gianni Versace Mansion
Bright magenta


Ihana sävy sävyyn setti, täydellinen esim gradient tyylillä lakkailuun. Kumpi on oma suosikkisi? Alarivi vai ylärivi? ;)
Ja nyt viimeisen boksin kimppuun!


torstai 26. marraskuuta 2015

Dance Legendin holoilua

Uusia lakkoja testissä taas! Enpä muista keneltä tämän ostin, mutta FB kynsikirppis löytöjä kumminkin. Ihan en ollut varma onko tämän tyyppinen vaaleanpunainen minun juttuni, mutta nyt se on ollut kynsillä jo kaksi päivää! Dance Legendin New prism -kokoelma oli minulle uusi tuttavuus ja ainakin tässä "Fantastic Trip" lakassa on todella voimakas lineaarinen holo. Pohjaväriä sanoisin ehkä antiikkiseksi vaaleanpunaiseksi, monet review/swatch-postaukset myös maininneet ruusun punaiseksi.


Kynnet led-valon alla. Keskisormen kynsi on vielä millin tai pari muita lyhempi työ-äksidentin jäljiltä :(


Väri vaihtelee tosi voimakkaasti riippuen mistä suunnasta katsoo. Ja lähempi tarkastelu paljasti kissankarva-koristelun nimettömässä!


Pehmeän valon alla tulee pohjaväri eniten esille.


Miksi en ole koristellut lakkausta? Olisi paljon ideoita ollut, mutta odottelen Clear Jelly Stamperia kotiutuvaksi niin ei malta mitään tehdä ennen kuin pääsee kokeilemaan sillä leimaamista! Eli hirveä hinku leimaamaan ja vanhat stamperit ei nyt vain kelpaa :D

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Chi Chi Cosmetics polish set #1

Muutama viikkoa takaperin osallistuin instagrammissa giveaway arvontaan ja ylläripyllärinä olin yksi voittaneista. Palkintoihin kuului kaikki Chi Chi Cosmetics scented nail polish setit sekä ~180€ arvoinen lahjakortti heidän verkkokauppaan. Ensimmäisen osa palkinnosta tuli jo postista ja sainkin tikutettua yhden seteistä. Yhteensä settejä on 4kpl joissa 8 lakkaa eri värisissä cremeissä ja muutama crelly värikkäillä glittereillä.

A few weeks ago in Instagram I entered Chi Chi Cosmetics giveaway and was one of the winners! Price was two part, first was all Chi Chi Cosmetics scented nail polishes(4 boxes, 8 polish/box) and second is 250AUD voucher for their webshop. 
The polishes already arrived and here is the first set review. Polishes are cremes and crellies with colorful glitter and different scents.


Aloitin setistä From Paris with Love, jossa on kauniita pastelleja ja lilat lakat houkuttelivat minua eniten! Koostumus lakoissa oli TODELLA hyvä. Levittyi helposti, oli jo kahdella kerroksella peittävä, varmasti tasaisen tuloksen saamiseksi lakkasin tikuille kolme outta kerrosta, kuivui myös nopeasti. Glitterit tarttuivat helposti sutiin ja levittyi kivasti tikulle, vain yhdessä joutui isopia vähän kalastamaan, mutta saattoi osittain johtua siitä että olivat paketissa selällään koko pitkän matkan Australiasta Suomeen. Heti alkuun tuoksut peittyivät kirpeään lakan perustuoksuun, mutta kun se hälveni jäivät tuoksumaan miellyttävästi. Lakkasin näitä ikkuna raollaan, mutta itse olenkin herkkä voimakkaille hajuille. 
Lakat ovat niin kivoissa paketeissa että säilytän ne niissä, ei mene sekaisin(ja mun kenkälaatikoissa ei ole tilaa kaikille! =D) ja kun päälimmäisen muovin ottaa pois, saa lakat paketista helposti ilman sen avaamista. Alla lähikuva tikuista numerojärjestyksessä(alkaa paketissa ylärivistä) ja tuoksut merkattuna.

Started with the box named From Paris with Love, it had beautiful pastels and especially those purples which I love! Consistency is great. Easy to apply&thick, opaque with two coats. I used 3 thin layers to get best smooth finish. And they dry very fast! The glitter was quite easy to get on the "nail". The scents were nice, at first the polish-odor covered overpowered them, but when it cleared sticks were left with nice not-too-strong scents. 
Actually the boxes are so cool and useful that I'm gonna store polishes in them. Just took the front plastic out and I can access polishes without opening the box =) Below is a close-up of the sticks, numbers start from top left(in box).


1. Strolling Down Champs Elysees 
Fucshia
2. Window Shopping in the Marais
Pink with glitter
3. Visiting Mona at the Louvre
Apricot orange with glitter
4. Crepes Suzette in the Latin Quarters 
Coral 
 5. Frogs Legs Anyone?
Cyan with shimmer
6. Climbing the Steps at Notre Dame
Mint green with glitter
7. Going Round in Circles at the Arc de Triomphe
Lilac with glitter
8. Taking a Selfie at the Eiffel Tower
Violet

Lähikuva vihreästä shimmer lakasta.

Up and close with the green shimmer polish.