Näytetään tekstit, joissa on tunniste pastel. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pastel. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. helmikuuta 2016

Sweet Hoook & Neon Rosebud(h)

Ajatus puolikuu manikyyristä on houkutellut jo jonkin aikaa, mutta minulla ei ole siihen sopivia vinyyleitä niin se on jäänyt tekemättä. Eräässä youtube/instagram videossa näin käytettävän kynsinauhojen suojaksi tarkoitettua lateksia apuna ja päätin kokeilla itsekin. Hyvinhän se toimi, omassa lateksiputelissa oli siveltimen sijasta "tyyny"-pää jolla oli helppo tehdä tarkat rajat kynnen tyveen aina lakkakerroksien välillä. 

Alunperin oli tarkoitus käyttää valkoista lakkaa alla, mutta jostain syystä kenkälaatikosta näppeihin tarttui China Glazen Sweet Hook jota en olekkaan vielä käyttänyt. Koristeluun arvoin sitten FUN Payday(h) tai ILNP Neon Rosebud(h) lakkojen kesken. Neon Rosebud oli vielä käyttämätön ja sopi hyvin vaaleaan Sweet Hookkiin. Rosebudin työpöttely meikkisienellä olikin haastavampaa, lakan flaket on niin pieniä ja hienojakoisia että ne hyvin nopeasti tarttuivat kiinni ja tasaisen jäljen saaminen oli työn alla. Puolikuiden reunaa joutui paikkaamaan siveltimen avulla.



Aksenttikynteen piti tietenkin tehdä jotain erilaisempaa, joten siihen päätyis negativespace -tekniilakka kolmion mallinen "puolikuu". Siihen pitikin käyttää teippiä avuksi että sai suorat rajat lateksilla.
Suoran led-valon alla lakkaus näyttää tältä.

  
Käytetyt lakat:
China Glaze - Sweet Hook
ILNP - Neon Rosebud(h)

Jos nämä nyt yhden työillan kestäisi niin olisin onnellinen =) Voi sitten keskiviikon tallipäivän jälkeen keksiä jotain uutta. Vinkkejä ja toiveita sitä varten otetaan vastaan! 




tiistai 17. marraskuuta 2015

Chi Chi Cosmetics polish set #2

Seuraavaksi paketiksi valikoin Absolutely Fabulous London jossa on ihanan kirkkaat pastellin ja neonin välillä olevat värit sekä yksi glitter-lakka.

Next box to review is Absolutely Fabulous London. It has lovely bright colors somewhere between pastel and neon including one glitter polish and one shimmer.


Koostumukseltaan vähän juoksevampi kuin Paris-lakat, enemmän crellyä kuten neonit yleensäkin ovat. Mukana taas yksi shimmer, joka on aivan ihana liila ja näkyy tikussa vähän voimakkaammin kuin Paris lakkojen vihreä shimmer lakka. Kolme ohutta kerrosta riitti täysin peittävään lopputulokseen.

Consistency is bit more sheer than Paris polishes had and is more crelly than creme, which is normal when using neon colors.  There's also one polish with shimmer and it is beautiful lilac. Shimmer is more visible than in Paris box's green polish has. For opaque finish, three thin layers is enough.



1. Window Shopping at Selfridges
Yellow
2.Picnic at Hyde Park
Mint green
3. Being Plastic Fantastic at Harrods
Teal
4. Spot of Tea with the Queen
Peach with neonish glitter


5. Catching a Show in the West End
Coral orange 
6. Strolling in Soho
Shocking pink
7. Strawberries & Cream at Wimbledon
Pink 
8. Trying on the Crow Jewels
Violet with blue shimmer


Ja tämä liila sinisellä shimmerillä on minun lemppari.

My favourite is this violet with blue shimmer.

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Kesäkuu ja kesän ekat ostokset

Huppista... Heti kun haastis loppu(#ablecs15) niin mie laiskistuin! Kynsiä oon kyllä lakkaillut ja uusia lakkoja ym kivaa olen hommannut. Voisin tässä laittaa nuo uusimmat lakkaukset yhdessä rytäkässä =) Ja jos oikein innostun niin voisin listata omistamani lakat sekä leimauslaatat. Siinä on kyllä muutaman tunnin operaatio kun niitä ei ole missään "kirjalla" valmiiksi :D

Aloitetaan tupareiden lakkauskriisistä =) 
Oli pää ihan tyhjä kun joutunut viimeiset pari pvää miettimään tarjoilua ym mitä nyt tupareihin tarvitaankaan.. Sitten kun piti alkaa miettimään mitä kynsiin laittaisi niin ei enää jaksanut. Kaivelin koriste-kaappeja ja sieltä tarttui käteen uudet decalit jossa oli ristikkoa. Joten sen pohjalta sitten valikoin värit ja muut. Decalin kanssa oli taistelua... tahtoi aina mennä rullalle kun otti paperista irti, useamman yrityksen jälkeen löysin tekniikan millä liu'uttaa decali kynnelle suoraan paperilta pinseteillä :)
Kiko 432 "Fluent Red" ja hiekkalakkana OPI "Magazine cover mouse"


Triplaleimailua. Laiskana olin ja vähän on suttuista jälkeä, mutta näytti kynnellä tosi kivalta!
Kone Helsinki Jelly look "Ruby" ja leimassa Konadin hopea, liila-helmiäinen ja valkoinen. Laatta Galsin Princess kokoelman GA22.


Anoppilaan! Eli pidin homman hyvin yksinkertaisena ja koska aurinko paistoi niin myös holona! Koko matka Kuusamoon menikin aksenttikynttä ihaillessa :D
Essie "Full steam ahead" ja ihana Models Own "Northern lights" (on muuten meikän uusi lemppari ;) Mahtava levittyvyys ja peittää helposti parilla kerroksella)


Vihdoinkin mulla välähti miten folioita käytetään... Jostain syystä olin mieltänyt että koko folio pitää liimata kynnelle ja se tuntui hankalalta joten en sitten ikinä ollut sitä kokeillut! :D Mutta nyt kun oikea tekniikka oli tiedossa niin hetihän sitä piti kun niitä ihania folioita oli mulle kertynyt ihan vahingossa aika paljon. Kun vaan olisi aijemmin hoksannut ettei kannata top coattia laittaa holo-folion päälle.. Noh, ensi kerralla sitten.
Pohjalla oli aivan ihana Models Own "Vintage pink", joka pääsikin mun lemppareihin sekin. Kuva tekee siitä ehkä rusehtavamman kuin mitä on omaan silmään. Päälle laitettu erikeepperi-vesi liimalla nude-holoa, josta sitten ne holot karkasi kun päälylakan laittoi :P Mutta nätti oli näinkin.


Kikon tilaus saapui! Sen mukana ei mulle tullut kuin pari värilakkaa, pari topcoattia ja vähän meikkiä... sekä kynsilakan ohentaja! Eli tavallaan sain sitten kymmenen "uutta" lakkaa kun elävöitin jo muutamat jankkiintuneet sekä yhden Models Own ihan uuden lakan joka oli jo heti alkuun samanlainen. Se pääsikin sitten kynsille samantien =)
Eli Models Own "Carat coral" ja päälle testiksi Kiko 3in1 mat top/base coat. Carat coralissa on kultaista hippua mukana, mutta eihän se tuon matan takaa oikein näy, varsinkaan kameran läpi. Alunperin oli kynnellä myös foliota(samaa kuin edellisellä kerralla), mutta se erikeepperi-vesi liima ei kovin pitkään kestä koska on tosiaan vesiliukoista ja jos ei päälylakkaa laita. Olihan ne kivan näköiset sen yhden illan kun kerkesi kynsillä olemaan :D


Seuraavana päivänä laitoinkin sitten päälle piristykseksi Konad in helmiäis oranssilla lakalla leimaa laatasta BM-505. Anteeksi kännykkäkuva, tuli kiire joten kuva otettu autossa ollessa.


Ja taas posti tiputti kaikkee kivaa mulle =) Kirppislöytöjä tällä kertaa. Mukana jopa paljon indie lakkoja, ne on aika uusi juttu mulla. Kynsille pääsi pari lakkaa samantien. OPI "Fly" pohjalle ja KBShimmer "Scribble me this" päälle, sai vähän kalastella niitä glittereitä pullonkaulasta ja joutu välillä töpöttelemään pumpulipuikolla niitä paikoilleen. Mutta onhan se nättiä glitteriä =) Pari rusettia seuraksi(ja vinoon :D). Ja unohdin siistiä kynsinauhat! :P
Ja swatchaus tikut loppu :(((


Pinkkiä ei ikinä voi olla liikaa? Heliltä kävin laattoja tonkimassa ja samalla sain pari lakkaa mitkä olin jo itselleni varannut. Barry M. "Shocking pink" pohjalle, ILNP "Bikini bottoms" leimana pääsivät samantien testiin ja seuraksi Lumenen roosa nauha lakka joka tuli mukana toisesta kirppiksestä ostetusta meikki-kasasta. Laattana uusi Infinity Nails -90.


Mitä tällähetkellä löytyy kynsiltä?
Taas postintuomaa =) Ihanan pastelliset Models Own "Soda pop pink" ja "Jade stone". Harmittavan lirua oli pinkki, valui helposti kynsinauhoille.. Mutta muistinpa tälläkertaa siistiä! Peittävyys kumminkin molemmilla lakoilla jo 2 kerroksella. Samoja lakkoja käytetty leimoihin. Laattana myös Infinity Nails -90. Harmi kun en huomannut keskisormen leiman epäonnistumista ennen kuin päälylakan jälkeen. Kiko 3in1 mat top/base coat päällä.
Keskisormen kynnen epätasaisuus johtuu lohjenneesta kynnestä joka hätäisesti korjattu. On jo vapaalla kasvulla, eli pitää hetki vielä odotella että voi viilata kokonaan pois.


Näin alkoi minun kesäkuu =) Juhannusviikko alkanut, tosin eipä mulla mitään suunnitelmia ole kun mieskikn on töissä koko viikonlopun. Eli varmasti lisää lakkauksia ja kuvia tulossa! Katsotaan miten nopeasti saan päivitettyä blogia ;D

Hyvää juhannusta kaikille!

tiistai 24. maaliskuuta 2015

#ablecs15 Week 7: Pastels

Löytyipä minulta huonosti pastelli-lakkoja. Tai ainakin minä käsitän pastellit pikkaisen vaaleampana sävynä kuin mitä kynsilleni päätyi lopulta. Mutta tuli ainakin sinne päin ja omasta mielestäni ihan onnistunut lakkaus :) Inspiraatiota piti hakea netistä googlettamalla, ja pastelli-pallot jäikin sieltä mieleeni, liukuvärjäyksen olin jo päättänyt tehdä muutenkin.


Kynsille päätynyt valikoima sisältää: Pohjan China glaze "Innocence", liuku: Essie "Knockout pout",  ja pallot: China glaze "That's shore bright" sekä Barry M. "Greenberry".