tiistai 27. syyskuuta 2016

Kauniisti epäonnistuneet

Yleensä en tänne laita höpöhöpö-lakkauksia, eli niitä mitkä tulee vain tehtyä kun ei muuta keksi tai testailee toimiiko joku uusi laatta/lakka. Mutta nyt tuli sen verran kivan näköiset että laitanpa kuvat =)

Onnistuin viime postauksen jälkeen viiltämään itseltäni peukun syrjästä juuri kynnen reunaan, annoin hetken aikaa sen parantua kunnes otin lakat pois. Jottei olisi ihan tuskainen operaatio(haava+asetooni sopii niin hyvin yhteen :D) viilasin peukun kynnestä lakat puolittain pois lasisella kynsiviilalla ja sitten varovasti vanulapulla loput. 
Kynsiä suojaamaan lakkasin pohjalakan ja nude-sötkötystä kerroksen. Loppupäivästä vielä päätin päälle testata tekemääni punaista jelly-lakkaa. Eli Dependin kirkkaaseen tipautettu muutama tippa Konadin punaista leimauslakkaa.


Tasaisuuden kanssa oli vähän ongelmia ja jouduin aika paksun kerroksen laittamaan(dependissä on ohut ja jäykkä suti) reilun kerroksen ja yhdessä alla olevan nudelakan kanssa niistä tuli melkein täysin peittävä. Pullossa lakka on saman kirkkaan punainen kuin konadin, mutta kynnellä siitä tulee aavistuksen kylmemmän sävyinen. Jännä =)


Päädyin sitten vielä testaamaan ebaystä ostamaani Héhé laattaa punaisella leimauslakalla. Oikeasti tilasin eri laatan(#006), mutta jostain syystä minulle tuli tämä ks laatta. Sain toki rahani takaisin, mutta en tiedä jaksanko heiltä uudestaan yrittää tilata. On tuossakin ihan nättiä kiekuraa kahdella eri tyylillä, sekä iso perhonen.  


Lopuksi vielä mattasin kynnet Kikon Mat top coatilla, joka valitettavasti on jo niin jankkia että tuli pienet kuplat :( Ne eivät onneksi näkyny omin silmin vaan paljastui vasta kuvia katsellessa. 


Lakat:
nude-sötkötys
Depend - 003 (värjätty)
 Konad punainen laimauslakka
laatta: Héhé 004

Tälle kuulle sainkin aikaiseksi neljä postausta =) 
Onko teillä kokemusta itse tehdyistä jelly/vesiväri -lakoista? Itse ainakin huomasin että tuo dependin lakka on kätevä ja edullinen niiden kanssa testailuun. Pitänee joskus kokeilla sitä leimadecalien tekemiseen.

2 kommenttia:

  1. Mä en kyllä näe näissä mitään epäonnistunutta! Oikein ihana pinkinpunainen kokonaisuus :) ♥ Ja kivalta näyttää tuo sinun kotikutoinen jellylakka! Mäkin olen joskus koittanut tehdä vastaavia, mutta vain yksi pääsi käyttöön asti, ja se oli sellainen savunharmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä en oo ihan sellasia pinkki-ihmisiä niin sen takia ehkä tuntui hassulta kynnet :D Ihan kivat niistä lopulta tuli, mattaus varsinkin auttoi.

      Poista

Kerrothan terveisesi! :)