tiistai 25. lokakuuta 2016

Tuplat: Mustaa mattaa

Kaksi lakkausta yhtenäisellä teemalla.

China Glaze Liquid Leather on jo jonkin aikaa ollut luotto-mustani, peittää yhdellä reilulla kerroksella, mutta yleensä teen kaksi ohutta jotta tulisi mahdollisimman tasainen ja kestävä lakkaus. Ja mikäs sen parempaa kuin matatut mustat kynnet =) 

Ensimmäiset tein jo kuun alussa halloween kynsien harjoitus kerran jäljiltä, eli lakkasin toisen käden uusiksi kunhan olin ensin testaillut erilaisia juttuja Halloween kynsiäni varten. Päälle sitten töpöttelin sienellä China Glazen Meet me under the stars glitterlakkaa ja sitten päälle essencen matta päälyslakkaa.


Tuli aika yksinkertaiset lakkaukset, mutta viihdyin näillä useamman päivän =) 


Heti perään jatkoin mustalla matta tyylillä, tällä kertaa Liquid Leatherin päälle päätyin Color Club the Uptown, joka on ehkä ihanin flake-lakka =) Melkein suora dupe  Nfu Oh 51 lakasta. Alunperin yritinkin etsiä ks lakkaa, mutta sitten eteeni tupsahti CCn versio ja ihastuin siihen, on pikkuisen isompia tässä lakassa nuo flake-hitulat kuin Nfu Ohn versiossa.


Päälle vielä matta top coat ja tuijottelulakkaus on valmis! =) 


Colo Club - The Uptown
China Glaze - Liquid Leather
- Meet me Under the Stars
Essence Matt top coat

Tämmöistä tällä kertaa =) Huomaa kyllä että risiini öljy kuuri on auttanut kun vertaa kuun alussa otettuihin kuviin ja nyt kynsinauhoihini. Vielä on kuivan oloista, mutta parempaan suuntaan menossa, jee! =)

perjantai 21. lokakuuta 2016

Essie Frock 'n Roll

Flunssaa pukkaa, joten pidän postauksen lyhyenä tällä kertaa =)

Tästä Essien lakasta Nena Sofia teki postauksen että lakasta tuntui olevan liikkeellä kahta eri värisävyä. Moni kuvaa lakkaa munakoison väriseksi ja toiset espresson väriseksi. Eli vaihtelee tumman liilan(?) ja ruskean välillä. 


Omani on ehkä enemmän tuohon munakoisoon päin. Vaikka lakka onkin vaikea kuvattava niin ylemmässä kuvassa se on omimmillaan. Alempana sitten enemmän ruskeaan päin menee sävy. Hämmentävä ja nätti lakka =) 


Essie - Frock 'n Rolla
leimauksessa:
Depend hopea lakka
Moyou London Steampunk-01
Niitit Born Pretty Store

Kuinka monella löytyy ks lakka ja minkä värisenä?

tiistai 18. lokakuuta 2016

Kynsiblogit Goes Halloween: Galaktista halloweenia

Enpäs ole tainnut täällä muistaa mainostaa Facebookissa olevasta Kynsiblogit -sivua. Sinne on kokoontunut useampi suomalainen kynsibloggaaja ja sivua tykkäämällä näkee uusimmat postaukset jokaiselta bloggaajalta sitä mukaa kun niitä jokainen julkaisee =)
Ks ryhmällä on nyt menossa teemakuukausi sekä siihen liittyvä lakkauskilpailu! Kilpailuun voi osallistua instagrammissa. Kilpailussa on tosi ihanat palkinnot!

Tänään on vuoroni postata teeman aiheinen lakkaus.

China Glazen lakat pääsivät taas käyttöön sekä mukaan toi pientä kimallusta Picture Polishin Atomic. Lähdin tekemään galaxy-lakkausta pohjalle ja päälle leimasin Moyou London sekä Apipila laatoista asiaan sopivat kuvat. Lopuksi pikakuivattavan top coatin päälle laitoin vielä Essencen Satin Matt top coatin. 


Koska talvi on hyvää vauhtia tuloillansa on myös kynsinauhat kuin B-luokan kauhuelokuvan erikoisefekteistä :P Aloitin risiini öljykuurin, joten toivottavasti se helpottaa talven yli. Sillä myös pääsi rripset ja kulmakarvat pienelle tehokuurille, jos vaikka joskus näyttäisivät joltain =D






China Glaze:
- Choo-choo Choose You
- X-ta-sea
- White on White
- Liquid Leather
Picture Polish - Atomic
Essence - Satin Matt top coat
Moyou London Gothic 05
Apipila 03

Käykäähän osallistumassa kisaan jos vain olette Instagrammissa =)

maanantai 10. lokakuuta 2016

Kolme kivaa: OPI


Esittelempä tässä kolme kivaa OPIa jotka pääsivät viimeisen kahden viikon aikana kynsille.

Ensimmäiseksi Schnaps Out Of It 2012 Germany -kokoelmasta. Tämä on ostettu kirppikseltä jokunen aika sitten. Väriltään rusehtavan oranssia, ehkä ruosteen punainen olisi lähinnä. Hyvin nätti syksyinen sävy, joka sopii ainakin minun ihon sävyyn tosi hyvin. Pullossa näkee hienoa hopeista shimmeriä, mutta se ei kynsillä oikein näy, joskin tuo pientä kiiltoa.


Kynsille yhdistelty China Glaze White on White, Essie Good as Gold sekä hetki sitten Born Pretty storesta saapunutta laattaa käytetty leimaamiseen. Tämä OPI leimaa mainiosti!


OPI - Schnaps Out of It
China Glaze - White on White
Essie - Good as Gold
BPS laatta QA-Y024

Reflecting Pool on Reflecting Glitters 2009 kokoelmasta. Tämä ks lakka on Briteissä ja Japanissa vain myyty(ainakin käsitykseni mukaan loput kokoelmasta oli muuallakin). Aika ohutta on, mutta peittää helposti kolmella kerroksella. Jotkut ovat sanoneet että lakka haisee omituiselle, mutta itse en ainakaan mitään eroa huomannut esim tuohon aijemmin mainittuun OPIin.


Jälleen Essien Good as Gold pääsi leimaukseen. Etusormen leimaus ihan ei onnistunut ja kolon huomasin vasta jälkikäteen niin sitä ei korjaamaan pystynyt. 


OPI - Reflecting Pool
Essie - Good as Gold
laatat: 
Pueen37 & Born Pretty 07

Tähän siniseen ihastuin täysin. Kuvista huolimatta näyttää kynsillä aivan ihanalta. Oikein hehkuu syvää helmiäis sinistä. St Mark's the Spot on Venice 2015 kokoelmasta. Pitää joku kerta laittaa tämä koko kynsille, nyt päätyi vain tippeihin.


Leimaukseen testasin Sensinityn mustaa, kyllähän se leimasi, mutta aika himmeästi. Voin käyttää väliaikaisena leimauslakkana kunnes saan hommattua jotain pigmenttisempää.



OPI - St Mark's the Spot
DRK Nails Themes Enlaced -laatta

Viime viikkoina sattunut tarrttumaan tuo OPI eniten hyppysiin kun lakkoja kynsille miettinyt. Ei haittaa kyllä, tuntunut että sitä ennen oli China Glizeä koko ajan =D
Löytyykö joku näistä lakoista omalta hyllyltä?