lauantai 27. helmikuuta 2016

Testissä liquid peel off tape

Päätinpä tehdä tämmöisen testailupostauksen välillä. Tilasin Born Pretty storesta pari laattaa ja lisänä nestemäistä lateksia kynsinauhojen suojaamiseen. Olin aijemmin jo ostanut Heliltä toisen tyyppistä ainetta ja halusin vertailla näitä kahta. Puhumattakaan että BPn hinnat eivät ole huimia.

Ja heti alkuun pyydän anteeksi kännykkä-kuvia, kaiken sähläyksen keskellä en kameraa kaivanut mukaan kaaokseen, osittain kunnon kuvaustilan puuttumisen takia :( Pitää uudistaa minun työtilaa tässä piakkoin niin uskaltaa kamerankin ottaa mukaan. Ja uusi järkkärikin on hankinnan alla =) Jos vielä hetken aikaa jaksatte näitä jotain-sinnepäin-kuvia?

Itse testailuun: 
Aijemmin olen käyttänyt Mini Mani Moo:n Mess no more Liquid Tapea(pullon mukaan kävisi myös base coattina, en ole testannut). Käytin sitä esim negative-space halfmooneja tehdessä. Heti alkuun huomaa hajun, BP tuoksuu miedosti erikeepperille ja MMM on todella pistävän hajuinen. BP jää valkoiseksi iholle, kun MMM kuivuu läpinäkyväksi.


 Ja huomasinpa myös että MMM on aika tarttuvaa tavaraa, eli jos esim sormet koskee toisiinsa niin lähtee irtoamaan. Molemmat kuivaa kohtuu nopsasti, MMMssä meni pieni hetki kauemmin kun on enempi nestemäistä.


BPn huono puoli tuli esille pois ottaessa, vaikka se lähteekin yhtenä könttänä aika nätisti, jos on kuivia kohtia kynsinauhoissa niin tahtoo niihin jäädä kiinni. Eli pitää muistaa rasvata kynsinauhat ensin(ja antaa imeytyä), toisin kuin  minä kuvauksia tehdessä :D Loput mahdolliset jämät saa pois puutikulla rapsuttelemalla ja asetoonikin auttaa tässä jos oikein tiukasti on jossain kuivassa kohdassa.

MMM lähtee yhdellä vedolla myös, sinkuu vähän samaan tyyliin kuin esim itsetehty vesi-erikeepperi -yhdistelmä jota myös voi käyttää kynsinauhojen suojaamiseen(mutta ei vesimarmorointiin, liukenee).


Molemmat tuntuvat aika riittoisalta tavaralta. Kannattaa laittaa reilu kerros kynsinauhoille niin lähtee paremmin yhdellä kertaa irti ja BPn pullon sutia oli mukavempi käyttää kuin MMM:n "puikkoa"(tietääkö joku tuolle oikeaa nimeä??).


Itse lakkauksesta:
Leimojen tähtäilyt CJS:n läpi ei menneet niin kuin halusin, odottelen läpinäkyvää pidikettä saapuvaksi. Jospa sitten näkisi vähän paremmin. Ja tulossa on myös CJSn pehmeämpi tyynyt, sekä BPn versio clear jelly stamperista. Eli lisää vertailuja tulossa? 
Tummansininen lakkaus hololeimoilla oli kyllä maailman vaikein kuvattava, valo ei tahtonut riittää valoboksissa ja suoralla valolla sitten liikaa. Meni siinäkin sitten oma aikansa joutuessani uusimaan kuvailut, kun aijemmista ei löytynyt mitään kelpoista esiteltäväksi.


Tässä postauksessa mukana olleet "kaverit":



Born Pretty pullo maksaa nyt 2,71€(norm 4,16€) ja muista normaalihintaisista tuotteista saa 10% alennusta koodilla DILEX31


Lakat
OPI "Yoga-ta Get This blue"
Color Club "Beyond"
Laattana Pueen 63


keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Arvonta suoritettu!

Koska olen itse hirveän malttamaton aina niin eiköhän arvota voittaja jo! Arvontaan osallistuttiin yhteensä 21 arvalla. Vaikka entisenä ropeltajana houkuttelikin suorittaa arvonta noppia heittämällä niin googlen avulla löysin ihan arpakone -sivuun =)
Listasin osallistujat siinä järjestyksessä kuin oli kommentteja tullut.
Tässä tulokset:

Onneksi olkoon Rose86!!  Laitanpa sinulle sähköpostia piakkoin  =) 
Suosittelen Rosen Kynsinauhatanssi blogiin tutustumista muillekin, kuuluu omiin blogi-lukemisini myös.

Ja jotta tässäkin postauksessa olisi jotain lakkauksia niin otin pikaisen kuvan tämän hetkisistä kynsitäni :) Meillä oli tänään leffailta, osaatko arvata mikä leffa oli kyseessä? ;)
Käytetyt lakat ovat kaikki China Glazelta
Hey Sailor
Liquid Leather
White on White


maanantai 15. helmikuuta 2016

Toiset sydänkäpyset ja arvonnan palkinnot

Enpäs eilen saanut mahakivuilta tehtyä postausta, kynsien lakkauskin oli tuskan ja hien takana. 
Jälleen kynsien tekeminen meni niin että olin suunnitellut ihan jotaian erilaista, mutta siinä vaiheessa kun kaivelin kenkälaatikoista lakkoja, tarttui käteeni ihan eri lakat mitä piti! 
Lakkaukset "rakentui" kynsille sitä mukaa kun niitä tein, eli vanhat suunnittelut meni odottamaan seuraavaa kertaa ja näpräilin ihan jotain muuta.

Muistatteko sen ihanan kissakuvion laatasta Infinity Nails -122, jota käytin Stamping frenzy #3 postauksessani? Se laatta on niin söpö, mutta hirvittävän ruuhkainen. Parhaiten siitä saisi yksittäisiä kuvia varmaan decaleita tekemällä... Tai sitten tekee niin kuin minä, eli vaikeasti :D 
Halusin asettaa kuvan tiettyyn kohtaan, eli piti ottaa CJS käyttöön ja siinä tulikin eka mutka matkaan, meinasin ensin että putsaan kuvion leimasimella asetoonilla, mutta eihän se onnistu CJS kanssa. Eli käytin sitten teippiä! Koetin ensin rajata leimauslakan mahdollisimman lähelle itse kuviota ja loput ylimääräiset poistin pienellä teipin palalla varoen rikkomasta kuviota. Hyvään käyttöön tuli taas kesällä ostamani suurennuslasilamppu =)


Pohjalle laitoin ensimmäisenä käteeni tarttunut lakan China Glazen Igniting Love, leimauksessa käytössä ihka ensimmäinen hololakkani, kaiken "pahan" alku ja juuri, Color Club Eternal Beauty, joka on todella hyvä leimauslakka ja tooooosi kaunis ihan itsekseenkin.


Lähikuvaa kissapariskunnasta.


Laitoin muihin kynsiin holo-efektiset sydämmet, peukalot sai niitä useammankin(näin jälkeenpäin miettiessä, näyttäisi ehkä paremmalta kun olisi laittanut kaikkiin leimaamattomiin kynsiin 3-4 sydäntä). Kamera lätisti sydämmien holot, livenä ovat paljon värikkäämmät.


China Glaze Igniting Love
Color Club Eternal Beauty
Laatta: Infinity Nails -122

1v blogi arvonta on tämän pvän loppuun vielä "avoinna", eli reipas puoli tuntia.

Ja sitten ne palkinnot arvontaan! Kaivelin kaikki minun kynsitarvike kaapit ja kasasin tupla-koristeet sekä mitkä olen saanut tilauksien yhteydessä lisänä. Sekä tietenkin lupaamani Chi chi lakkasetti.
Mukana on: Chi Chi glow in the dark nail set, 2 Moyou koristehyrrää, 1 värikäs hyrrä, irtostrasseja ja isompia koristeita, 2 ploa kynsiliimaa niiden kiinnittämiseen, pieni kasa vinyyleitä mm Vibrant Vinylsiltä, 2 arkkia decaleita 1 arkki tarroja, koristeteippi, 2 prk samettijauhetta ja 1 prk sugarnails glitteriä.
Olisiko siinä tarpeeksi? =)

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Ensimmäiset sydänkäpyset

Jopas se aika vierii, taas pukkaa ystävänpäivää kohta. Ajattelin sitten pyhittää tämän viikon aiheeseen sopiville kynsille. Ainakin kahdet ennätän tällä viikolla tehdä ja teen molemmille omat postaukset.

Taas tuli joku ihme vesimarmorointi-innostus vaikka olenkin siinä aika susi. Löysin vihdoinkin sen oman tyylin, aina on eniten harmittanut kun on upottanut kynnen veteen ja kuvio mennyt päin mäntyä kuin miten pitäisi. Ja sitten on pitänyt poistaa lakat ja tehdä pohja uudelleen. Nyt kokeilin leimasimella ottaa kuvioon veden pinnasta ja sehän toimi oivallisesti! Laittaa päälle kirkasta lakkaa, antaa kuivua ja sitten irrottaa palan varovasti tyynystä. Valikoi sopivan kohdan minkä laittaa kynnelle, leikkaa palan about kynnen mittaiseksi ja laittaa kiinni quick dry top coatin päälle kynnelle. Tadaa! Minäkin jaksan näin löträtä niitä vesimarmorointeja, leimasimen vaihtotyynyt tulevat hyvään käyttöön, voi useamman kuvan tehdä ja jättää kuivumaan.


Lakoiksi halusin kokeilla Chi Chin tuoksulakkoja, ne toimi ihan hyvin veden pinnalla ja huoneessa tuoksui hyvälle =) Täytyy myöntää että tuli nuuskuteltua vaaleanpunaisia mansikalta tuoksuvia kynsiä(oli pohjalakkana) pari kertaa ennen kuin aloin tekemään koristukset ;)

 Tein kaksi kynttä vesimarmoreilla ja loput koristelin viinylien avulla töpöttelemällä muutamat punaset sydämmet kynsille.

Chi Chi tuoksulakat:
punainen "Dancing Samba in the Street" (Rio-setistä)
vaaleanpunainen "Strawberries & Cream at Wimbledon" (London-setistä)
Vinyylit Vibrant Vinylsiltä

Minulla meni pitkään että sain vesimarmoroinin toimimaan edes tällä tasalla, edelleen se on aikamoista ähertämistä ja löträämistä. Mutta uskon että tällä tekniikalla saan jo jonkinlaisia tuloksia aikaiseksi.
Onko muitakin melkein vesimarmoroinnin suhteen luovuttaneita? 

Ja vielä muutama päivä jäljellä aikaa osallistua arvontaan! Ohjeet ja lisätiedot löytyvät täältä!

tiistai 2. helmikuuta 2016

Sweet Hoook & Neon Rosebud(h)

Ajatus puolikuu manikyyristä on houkutellut jo jonkin aikaa, mutta minulla ei ole siihen sopivia vinyyleitä niin se on jäänyt tekemättä. Eräässä youtube/instagram videossa näin käytettävän kynsinauhojen suojaksi tarkoitettua lateksia apuna ja päätin kokeilla itsekin. Hyvinhän se toimi, omassa lateksiputelissa oli siveltimen sijasta "tyyny"-pää jolla oli helppo tehdä tarkat rajat kynnen tyveen aina lakkakerroksien välillä. 

Alunperin oli tarkoitus käyttää valkoista lakkaa alla, mutta jostain syystä kenkälaatikosta näppeihin tarttui China Glazen Sweet Hook jota en olekkaan vielä käyttänyt. Koristeluun arvoin sitten FUN Payday(h) tai ILNP Neon Rosebud(h) lakkojen kesken. Neon Rosebud oli vielä käyttämätön ja sopi hyvin vaaleaan Sweet Hookkiin. Rosebudin työpöttely meikkisienellä olikin haastavampaa, lakan flaket on niin pieniä ja hienojakoisia että ne hyvin nopeasti tarttuivat kiinni ja tasaisen jäljen saaminen oli työn alla. Puolikuiden reunaa joutui paikkaamaan siveltimen avulla.



Aksenttikynteen piti tietenkin tehdä jotain erilaisempaa, joten siihen päätyis negativespace -tekniilakka kolmion mallinen "puolikuu". Siihen pitikin käyttää teippiä avuksi että sai suorat rajat lateksilla.
Suoran led-valon alla lakkaus näyttää tältä.

  
Käytetyt lakat:
China Glaze - Sweet Hook
ILNP - Neon Rosebud(h)

Jos nämä nyt yhden työillan kestäisi niin olisin onnellinen =) Voi sitten keskiviikon tallipäivän jälkeen keksiä jotain uutta. Vinkkejä ja toiveita sitä varten otetaan vastaan!